Ajankohtaista

Julkaistu 15.03.2021

Itä-Suomen yliopistot, ammattikorkeakoulut ja ammatilliset oppilaitokset mukana Saimaa-ilmiössä

”Tehtävämme on kouluttaa ammattilaisia työelämän muuttuviin tarpeisiin sekä kehittää työelämää ja yrittäjyyttä. Kansainvälisyyden edistäminen on tärkeä osa kehittämistyötämme. Tahdomme jakaa osaamista kaikille – aikaan, paikkaan, kieleen tai kulttuuriin katsomatta, lähellä, virtuaalisesti, meillä ja muualla."

Itäisen Suomen yliopistot, ammattikorkeakoulut ja ammatilliset oppilaitokset ovat mukana Saimaa-ilmiössä, jossa haetaan Savonlinnaa ja samalla koko Saimaan aluetta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026.

”Voittaessamme alueellamme alkaa noin viiden vuoden upea projekti, joka tuo alueellemme työtä, uutta osaamista sekä kansainvälistä näkyvyyttä ja verkostoja. Eteemme avautuu varmastikin vuosikymmenen suurin kulttuuri- ja yhteistyöponnistus, jossa oppilaitoksilla ja opiskelijoilla tulee olemaan suuri rooli,” kertoo Saimaa-ilmiön hankejohtaja Sari Kaasinen.

Konkreettisesti kulttuuripääkaupunkikokonaisuus tarjoaa mielenkiintoisia ja monipuolisia harjoittelu- ja työssäoppimisen paikkoja, joiden myötä varmistetaan, että osaaminen siirtyy nuorille ja jää alueellemme. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi on myös koko itäiselle Suomelle yhteisviestinnän ponnistus ja loistava mahdollisuus saada alueelle kansainvälisiä vieraita ja medioiden edustajia laajasti.

”Tehtävämme on kouluttaa ammattilaisia työelämän muuttuviin tarpeisiin sekä kehittää työelämää ja yrittäjyyttä. Kansainvälisyyden edistäminen on tärkeä osa kehittämistyötämme. Tahdomme jakaa osaamista kaikille – aikaan, paikkaan, kieleen tai kulttuuriin katsomatta, lähellä, virtuaalisesti, meillä ja muualla. Saimaa-ilmiö avaa uusia mahdollisuuksia ja partneruuksia, joiden avulla pystymme yhdessä vahvistamaan Itä-Suomen ja Savonlinnan seudun elinvoimaisuutta ja vetovoimaa,” kertoo Itä-Savon koulutuskuntayhtymän, Samiedun johtaja, rehtori Jukka Mustonen.

Saimaa Skill Share Lab ristiinpölyttäjänä

Saimaa-ilmiön 10-henkinen tiimi viimeistelee parhaillaan hakukirjaa eurooppalaiselle asiantuntijaraadille, ja opiskelijat ja oppilaitoksen näkyvät siinä erityisesti Saimaa Skill Share Lab​ -kokonaisuudessa, joissa oppilaitosten osaamista esimerkiksi palvelumuotoilusta voidaan jakaa kulttuuritoimijoille sekä muiden alojen toimijoille eli haetaan alojen ristiinpölytystä kurssien, seminaarien, opinnäytetöiden ja Euroopan sisäisten opiskelijavaihtojen kautta. Tittelin voittaja valitaan Suomesta 2.6.2021.

”Ammattikorkeakoulut ovat aluevaikuttavia korkeakouluja, joiden koulutus sekä tutkimus- kehittämis ja innovaatiotoiminta luovat elinvoimaa ympäristönsä työelämään ja vahvistavat alueiden sosiaalista ja kulttuurista hyvinvointia. Karelia-ammattikorkeakoulu haluaa olla mukana muiden lähialueiden koulutusorganisaatioiden tavoin mahdollistamassa Saimaa-ilmiön toteutumista. Tämä on meille mieluinen kunnia-asia, jossa voimme paitsi soveltaa osaamistamme myös oppia itse,” toteaa Karelia-ammattikorkeakoulun rehtori Petri Raivo.

Itä-Suomen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kulttuuripääkaupunkihanke saa nostetta yhtenäisestä alueellisesta identiteetistä. Suuri osa Itä-Suomessa asuvista on kuullut hankkeesta ja suhtautuu siihen positiivisesti.

”Yliopistot ovat tiedon ja osaamisen tuottajia ja jakajia, joten yliopistolle on ollut luontevaa myös ottaa hankkeessa vastuuta osaamisen kasvattamisohjelman Saimaa Skill Share Labin suunnittelusta,” kertoo rehtori Jukka Mönkkönen.

Mukana Saimaa-ilmiössä

Itä-Suomen yliopisto UEF

LUT-yliopisto

Saimaan ammattiopisto Sampo

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk

Karelia-ammattikorkeakoulu

Savonia-ammattikorkeakoulu

LAB-ammattikorkeakoulu

Itä-Savon koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto Samiedu

 Etelä-Savon ammattiopisto Esedu

Savon ammattiopisto Sakky

Ylä-Savon ammattiopisto YSAO

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria

Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak

Diakonia-ammattikorkeakoulu